Espoosta Nuorgamiin

Espoosta Nuorgamiin

Espoolaisesta Reetta Koskesta tuli nuorgamilainen hämmästyttävän nopeasti. Ensimmäisen kerran hän kävi Nuorgamissa, Suomen päälaella kesällä 2014. Nyt hänellä on siellä toimiva yritys. Hän tekee työkseen sitä, mitä ennen niin mielellään harrasti, luontoaktiiviteetteja.

Reetta tunnustaa olevansa etuoikeutetussa asemassa päästessään viemään matkailijoita vaeltamaan maastopyörillä, kajakeilla tai leijoilla Kaldoaivin suureen ja kauniiseen erämaahan. Miehensä kanssa hän pyörittää seikkailuelämysyritystä Alma Arktikaa EU:n pohjoisimmassa kylässä. Alma on saamenkieltä ja tarkoittaa suomeksi aitoa.

Nuorgam on vielä Utsjoeltakin 43 kilometriä pohjoiseen. Tämä arktinen alue on maailman pohjoisinta asuttua aluetta. Luonnon monenkirjava kokonaisuus vaihtelee aavasta lumilakeudesta vihreään tundraan, jäiseen mereen ja korkeisiin vuorenhuippuihin.

–Nautin ehdottomasti työstä ja elämästä täällä. Etelässä kaikki ihmettelivät, miten täällä pärjää pienen lapsen kanssa. Varmasti pärjää, jopa paremmin kuin paikoin muualla. Pitää vain sopeutua asioihin. Kaikki palvelut eivät ole heti käden ulottuvilla.

Matkailuelinkeinon virittäminen Nuorgamin seudulle oli alkuun haasteellista. Matkailu oli aikaisemmin perustunut pelkästään lohiturismiin. Seikkailuelämysten nostaminen alaa harrastavien tietoisuuteen vei aikaa, mutta nyt ala vetää.

–Eläminen Nuorgamissa ei ole kummallisempaa kuin muualla. Elämisen tahti vain on rauhallisempi. Kaikki on rauhallista ja verkkaista. Entinen jokasuuntaan kiirehtiminen on poissa, huokaa Reetta iloisena.

Arktinen erämaa tarjoavat kokijalleen paljon yllätyksiä, niin Reetallekin. Viime syksynä hän kuunteli, kun kaikki surkuttelivat kaamoksen alkamista. Hänellä oli edessä kuitenkin kahden New Yorkista kotoisin olevan naisen tilaama kaamoshiihtovaellus.

Lyhenevässä päivässä ryhmä hyppäsi suksille Reetan johdolla. Juuri satanut lumi, valtoimenaan roihuavat revontulet ja ympäröivän luonnon äänet tarjosivat sellaisen kokonaisuuden, että itse opaskin oli aivan ällistynyt. Kaamoshiihtovaelluksesta tuli yksi kauden hienoimmista retkistä, jota satavarmasti New Yorkissakin muistellaan kaiholla.

 

 

Töihin hymyssä suin

Töihin hymyssä suin

–Työtä jokaisessa työpaikassa täytyy tehdä, mutta täällä mitä tulen töihin hymyssä suin. Puitteet työpaikalle ovat maailman parhaat Tenon rannalla tuntureiden katveessa. Työpaikan vaihdos oli hyvä.

Tätä mieltä on Oulusta Utsjoelle muuttanut Lilli, 47. Hän on työskennellyt ravintolakokkina Ravintola Deatnussa Holiday Village Vallessa vuoden 2016 alusta eikä takaisin Oulun kuhinaan ole ikävä.

Aikaisemmat viimeiset 16 vuotta hän työskenteli leirikeskusemäntänä Oulussa. Eroa on kuin yöllä ja päivällä. Oikeastaan entisessä ja nykyisessä työssä ei ole samanlaista kuin kapustat ja kattilat.

Lilli muutti Utsjoelle miehensä kanssa ystävän pyynnöstä. Ystävä pyysi ravintolaan kokiksi. Kokemukset pohjoisimmasta Lapista olivat sitä luokkaa, että Lilli sanoi nopeasti itsensä irti aikaisemmasta vakituisesta työstä. Vakituinen ja ympärivuotinen on työ Lapissakin.

Hänen harrastuksensa ovat samanlaiset miehensä kanssa. Molemmat kalastavat , metsästävät ja moottorikelkkailevat. He ostivat Tenon rannalta itselleen talon, joten asumisolosuhteet ovat nyt parhaat mahdolliset.

–Mieleen jäänein kokemus Lapista on se, kun kesäkuussa vetäisimme kelkan käyntiin ja lähdimme tunturijärvelle pilkille! Se ei aivan joka kesä onnistu, mutta saa nähdä onnistuuko seuraavana, Lilli mietiskelee iloisena. –Ilmasto, luonto, rauhallisuus, tämä kaikki on minua varten.

Olin satavarma, että löytäisin paikkani Lapista

Olin satavarma, että löytäisin paikkani Lapista

Oman elämänsä Indiana Jones

Katerina, 27, on luontoihminen. Hän on kasvanut metsäisessä pikkukylässä Viron Mustveessä Peipsijärven rannalla. Aikuiselämässä hän on aina valinnut matkakohteiksi luonnonkauniita paikkoja, kuten aikaisemmat työpaikat Islannissa ja Englannissakin.

3,5 vuotta sitten hän oli tilanteessa, että valittavana oli sesonkityöpaikka Lapissa Kakslauttasessa tai Italiassa. Hänen valintansa oli Lappi.

–Koko elämän olen tuntenut itseni vähän kuin Indiana Jonesiksi. Uudet työpaikat kaukana ovat aina seikkailu. Tänne tullessani olin satavarma, että löytäisin paikkani Lapista ja se kävi toteen. Sain nopeasti vakituista työtä hotelli Kultahovista Inarista. Siellä olen työskennellyt nyt 1,5 vuotta, kertoo Katerina.

Katerinan perhe on ilmeisesti tuntenut aina vetoa pohjoiseen, sillä hänen vanhempansa ovat tavanneet Murmanskissa, vaikka isä on Virosta ja äiti Latviasta. Hekin molemmat olivat aikoinaan päättäneet tulla pohjoiseen ja sattumalta samanaikaisesti.

Katerina pitää työstään, vaikka sesonkiaikoina on kiire ja paljon ihmisiä. Työssä pärjätäkseen on oltava nopea ja joustava. Sesonki tietää pitkiä vuoroja, mutta se tietää myös hyvää palkkaa.

–Työskentely on hauskaa, kun on koossa hyvä tiimi. Työpäivät kuluvat joskus kuin siivillä, hän iloitsee.

Lappiin saapumisen alkuvaiheissa hänellä oli hieman vaikeuksia löytää kavereita, sillä kaikki paikalliset ihmiset eivät puhu englantia. Sen vuoksi hän aloitti nopeasti suomen kielen opinnot. Nyt kontaktien solmiminen on jo helpompaa.

Mikä Oman elämänsä Indiana Jonesille on Lapissa parasta?

–No poronkäristys ja karvakengät! Ja joka toisen puun päällä kasvava pakurikääpä, helähtää vastaus nauraen.

Olutta itikka-verkon läpi

Olutta itikka-verkon läpi

Heikki Jantunen, 58, tuli matkailuyrittäjäksi Karigasniemelle pari vuotta sitten. Tähän mennessä mieleen jäänein kokemus Lapista on varaston rakentamisen tiimoilta Piesjokilaaksossa.

–Oli mukavan lämmintä. Sitten alkoi tulla itikoita. Pian niitä tuli todella paljon. Helpottava kokemus oli huomata, että kyllä sitä olutta voi juoda itikkaverkonkin läpi, nauraa Heikki ja vakuuttaa, että juttu on tosi.

Heikki Jantunen on entinen helsinkiläinen liikkeenjohdon konsultti, joka vaimonsa Anna Erkinheimon  kanssa otti päämääräkseen toisenlaisen elämän taloudellisesti menestyvän ja hektisen projektielämän sijaan. Pariskunta ryhtyi matkailuyrittäjiksi Paistunturin erämaahan Utsjoen kuntaan.

Heidän yrityksensä sijaitsee Piesjoella. Lähimmästä tiestä sinne on matkaa 10 kilometriä. Kesäisin kuljetaan mönkijällä ja talvella moottorikelkalla. Kokemukset uudesta elämästä ovat vaihtelevia, mielenkiintoisia ja antoisia. Kumpikin nauttii työstä päivä päivältä enemmän.

–Antoisaa työ on erityisesti, kun näkee, millä mielellä vieraamme ovat täällä ja millä mielellä he lähtevät täältä. Se antaa meillekin oikeaa suuntaa, miksi tänne alkujaan tulimmekin. Täällä on puhtain luonto, mitä Suomesta löytyy. Avarat erämaat, joissa ei ole ihmisten jälkiä. En osaa muuta toivoa, toteaa Heikki.

Sosiaaliset olosuhteet ovat asettuneet parissa vuodessa hyvälle mallille. Heikki Jantunen kertoo tutustuneensa Karigasniemellä paikallisiin ja saaneensa muutaman hyvän kaverinkin. Asuminen Inarijoen rannalla on viehättävää. Talo löytyi vuokralle poromiestuttavan avustuksella. Heidän suunnitelmissaan on rakentaa Karigasniemeen oma talo. Suunnitelmissa on myös saamen kielen opiskelun aloittaminen.

Luovuus herää avarassa luonnossa

Luovuus herää avarassa luonnossa

Eeva on työskennellyt tunturiympäristössä kahtena eri jaksona. Elämä toi hänet alueelle  2014 toimistosihteeriksi. Nyt hän on markkinointiassistenttina Inari-Saariselkä Matkailu Oy:ssä vakituisessa työssä.

Matkailualalta hänellä oli aikaisempaa kokemusta muun muassa Golf Resortin myynnissä Irlannissa, lentoyhtiön myynnissä Kööpenhaminassa sekä kongressitoimistosta Helsingissä. Hän on kotoisin  pääkaupunkiseudulta.

Eeva on hyvin iloinen elämästään pohjoisessa ympäristössä. Hän arvostaa sitä paljon. Työ voi olla hyvinkin kiireistä, mutta palautuminen on helppoa, kun ei joudu istumaan liikenneruuhkissa ja jonottamaan kaupan kassalla. Vapaa-ajalla on helppo ponkaista ladulle tai tunturipolulle.

–Luovuus herää avarassa luonnossa. Täällä on tilaa ajatella ja avaruutta kuulla itseään ja muita. Täällä voi keskittyä olennaiseen, kun ei ole ympäristön kaaosta, hälinää eikä ylimääräisiä aisteja kuormittavia ärsykkeitä, hän toteaa tyytyväisenä.

Asuminen järjestyi nopeasti kunnan palvelujen kautta. Ivalosta puolestaan löytyvät kaikki välttämättömät  palvelut. Työtään Eeva pitää monipuolisena. Hän on tekemisissä hyvin erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

Hänestä on palkitsevaa olla markkinoimassa tuotetta, johon itse uskoo. Hänen varhaisimmat muistikuvansa Saariselältä ovat 80-luvun alun teiniajan joululomilta ja laskettelumatkoilta vanhempiensa kanssa. Lapin lumo kantaa sukupolvesta toiseen. Näin on hänenkin elämässään käynyt.

Marian rakkaus Lappiin

Marian rakkaus Lappiin

Chilen Santiagosta kotoisin olevan Maria, 38,  rakastui Lappiin korviaan myöten. Alkujaan hän tuli Saariselälle kuuden kuukauden harjoitteluun ravintola-alan opintojen päätteeksi, mutta 11 vuoden jälkeen hän on edelleen paikkakunnalla.

Opintojensa ohessa hän työskenteli Santiagossa ravintolavastaavana. Hänellä on chileläinen matkailualan tutkinto hotellin hallintoalalta ja matkailusta. Se vastaa matkailualan hallinnon tutkintoa Suomessa.

Ivalossa ja Saariselällä työt ovat jatkuneet samalla alalla ravintoloissa ja safariyrityksessä. Asumisen ja elämisen olosuhteet ovat enemmän kuin tyydyttävät. Parasta hänen mielestään on luonto, rauha ja turvallisuuden tunne.

–Tunnen oloni turvalliseksi ja vapaaksi, mikä on vaikeaa nykyään, kun maailmassa tapahtuu niin paljon kaikenlaista. Olen onnekas voidessani asua paikassa, jossa voin kävellä töihin, nähdä eläimiä ja luontoa ja nauttia hiljaisuudesta, lintujen laulusta tai tuulesta kasvoillani. Tämä kaikki liikenneruuhkien ja kaupungin melun sijaan, iloitsee Maria.

Maria pitää itseään onnekkaana voidessaan työskennellä pohjoisessa. Hän rakastaa työtään. Jokainen päivä on arvoitus. Koskaan ei voi tietää, mitä päivä tullessaan tuo ja millaisia ihmisiä kohtaa. Työympäristö on kansainvälinen ja siinä tutustuu väistämättä moniin kulttuureihin ja erilaisiin ihmisiin.

Pieni, luonnon ympäröimä paikkakunta on aivan ihanteellinen vastakohta suurkaupungille ja sen aiheuttamalle stressille. Hänellä on niin paljon myönteisiä kokemuksia, että niitä on vaikea kokonaisuutena pukea sanoiksi. Mariasta Lappi on hänen kohtalonsa. Kaikki on sataprosenttisesti erilaista kuin ennen.

Työkulttuurissa on eroavaisuuksia Chileen verrattuna. Maria tekee paljon töitä. Hänen työpäivänsä varsinkin talvella ovat pitkiä. Hän tietää, milloin työt alkavat, mutta ei välttämättä sitä, milloin ne päättyvät. Sesonki vaatii kaikilta joustavuutta. Siihen Maria on oppinut suhtautumaan normaalina välttämättömyytenä. Töitä kannattaa tehdä silloin, kun niitä on.        

Pohjoinen mielenrauha

Pohjoinen mielenrauha

Californialainen Greg  oli koko elämänsä työskennellyt suurissa kaupungeissa ihmispaljouden ja liikennekaaosten keskellä. Ivalossa hän pääsi ensi kertaa tutustumaan kunnolla Pohjolan luontoon. Se teki häneen lähtemättömän vaikutuksen.

–Kokemukseni, elämiseni ja työskentely Ivalossa oli tähän saakka elämäni parhaimpia aikoja. Pohjoisen luonto antoi minulle selittämättömän mielentyyneyden ja rauhan sisälle, hän kertoo. Hän oli aiemmin patikoinut ja eräretkeillyt Skandinaviassa ja Alaskassa, mutta vasta Suomen Lapissa hän tunsi suurta yhteyttä itsensä ja luonnon välillä.

Gregin visiitti Suomen Lapissa ei ollut pitkä; se kesti marraskuusta 2016 huhtikuuhun 2017. Hän työskenteli isäntänä Ivalossa sijaitsevassa Aurora Villagessa. Hänen vastuulla olivat päivittäiset rutiinit keittiöpalveluista, kuljetuksiin, opastoimintaan ja sosiaalisen median ylläpitoon. Nyt hän sanoo haluavansa palata Lappiin niin usein kuin se vain suinkin on mahdollista, toivottavasti jo tulevaksi kaudeksi.

Vaikka aluksi kyse oli sesonkityöstä Gregille se merkitsi mahdollisuutta jakaa Lapin intohimonsa matkailijoiden kanssa, jotka olivat tulleet sinne matkojen takaa. Hän osasi samaistua innosta hihkuviin turisteihin, jotka ihastelivat hulmuavia revontulia tai syöttivät poroja läheisessä poroaidassa.

Parasta, mitä Greg elämältään toivoo on, että hän pääsisi asumaan Lappiin ympäri vuoden. –Omat sosiaaliset ja asumisen olosuhteet olivat täydelliset. Aurora Village elämäni paras työpaikka ja paikkakunnan ihmiset erittäin mukavia. –Mitä muuta voisi toivoa, ihmettelee Greg.

Hänen lempiharrastuksensa Ivalossa revontulten kuvaamisen lisäksi olivat hiihtäminen ja kelkkasafarit. Ei riittänyt, että hän kävi matkailijoiden kanssa safarilla. Usein sen jälkeen hänen piti vielä päästä nauttimaan ajamisesta ja tuulen tuiverruksesta lujaksi jäätyneelle Ivalojoen jäälle.

Lapissa ei tarvitse näytellä

Lapissa ei tarvitse näytellä

–Parasta Lapissa on elämäntapa. Se on aivan erilainen kuin Etelä-Suomessa tai Keski-Euroopassa tai jopa Rovaniemellä. Lapin elämäntyyli on rauhoittava. Siellä ei tarvitse näytellä eikä yrittää olla hirveän tärkeä ihminen.

Lauseissa kiteytyvät Lissun perimmäiset pohdiskelut, miksi hän muutti aikoinaan Lappiin. Nyt hän on 80-vuotias, mutta tekee eräoppaan töitä edelleen vuodet ympäriinsä. Vain toukokuussa ja myöhään syksyllä tulee työrupeamaan taukoja.

–Tämä on minun maisema, minun elämäni paikka. En voisi ajatella muuta. En lähtisi pois millään, tiivistää Lissu tuntojaan entisenä espoolaisena.

Perhe istui Hausjärven kodissa aikoinaan pyöreän pöydän ääressä, kun lähtöä mietittiin. Vaihtoehtoja oli kaksi; Tammisaaren ulkosaaristo tai Lappi. Hän oli kouluttautunut tunturioppaaksi jo 1977 Suomen Matkailuliiton puitteissa. Lissu valitsi Lapin ja Kaamasen. Hän saapui sinne alkujaan yrittäjäksi.

Kaamasesta hän hankki itselleen myös talon. Vuosien ajan hän työskenteli omistamallaan Kiellatuvalla, sitten tunturioppaana ja opettajana tuleville oppaille, kunnes eläkeikä yllätti.

Aloilleen jääminen ei kuitenkaan houkuttanut. Lissun kädet ovat edelleen täynnä töitä iästä huolimatta. Hän rohkaiseekin muita jo eläkeiän saavuttaneita harkitsemaan keikkatöihin ryhtymistä Lapissa. Se saattaa antaa huikeaa elämän sisältöä. Itse hän työskentelee nyt Pohjoiskalottioppaana Kukkolan bussit -yhtiölle, sveitsiläiselle Kontikille ja saksalaiselle Travel Traders`lle.

Lissulla työ ja harrastukset ovat aina kulkeneet käsi kädessä. Lapin luonnon mahtavat puitteet ovat antaneet siihen hyvät mahdollisuudet. Sen ovat huomanneet perheen lapsetkin. Heistä viisi kuudesta on löytänyt elämänsä sijan ja työn Lapin maisemissa.

Lappi on ollut aina osa minua

Lappi on ollut aina osa minua

–Minusta on aina tuntunut, että minun täytyy asua Lapissa! Jo nuorena vietin siellä paljon aikaa. Joka kerta, kun pääsin Lappiin tuntui niin kodikkaalta, kertoo helsinkiläinen Vappu, 26.

Apuvälineteknikoksi valmistunut nuori nainen otti vakavan suunnan kauas Saariselälle syksyllä 2015. Hän kouluttautui erä- ja luonto-oppaaksi ja työskentelee nyt ympärivuotisena safarioppaana Lapland`s Safareilla.

Syy eräoppaaksi ryhtymiseen oli yksinkertainen. Hän rakastaa ulkoilmaa ja halusi työn, jossa saa olla ulkona. Nyt hän on todella ulkotöissä. Työajastaan 90 prosenttia kuluu ulkona, olipa sää minkälainen tahansa. Vappu ei ole katunut valintaansa. Kokemukset ovat monipuolisia ja miellyttäviä.

–Onhan sesonkityö varsinkin rankkaa, mutta nautin ihmisten ja erilaisten kulttuurien kohtaamisesta. Toivon, että ura kehittyisi työntekijänä, mutta sisälle ei ole mitään hinkua, hän nauraa tyytyväisenä.

Vappun kotiutuminen Saariselän tunturimaastoon kävi helposti. Työnantaja tarjosi hyvän asunnon ja työkavereiksi sattui joukko samanhenkisiä, samalla aaltopituudella olevia ihmisiä.

Parasta Lapissa on hänen mielestään tietenkin luonto. Luonnon ääreen sijoittuvat Vapun harrastuksetkin. Hän mielellään patikoi, meloo kanootilla joissa ja järvissä ja käy silloin tällöin kalallakin.

Kahden vuoden  kuluessa Vapulle on tapahtunut myös jotakin hyvin tärkeää. Hän ei ensin sitä sano ääneen, mutta tunnustaa lopulta.

–Löysin täältä ihanan kumppanin. Oikean pohjoisen miehen!

 

Eevan 12 vuodenaikaa

Eevan 12 vuodenaikaa

–Meillä ei ole neljä vuodenaikaa, vaan niitä on 12. Jokainen kuukausi on niin erilainen vaihtuvien asiakasryhmien vuoksi. Teen joka päivä samaa työtä, mutta samanlaista päivää ei ole. Joskus täytyy venyä paljon, toisena hetkenä aikaa saa takaisin. Työntekoa tunturissa leimaa sesonki.

Näin kuvaa työtänsä Karstulasta kotoisin oleva myyntipäällikkö Eeva-Marja, 41. Nuorena restonomina hän halusi koulutusta vastaavaa työtä ja tuli piipahtamaan Santa`s Hotel Tunturiin, silloiseen Saariselän Tunturihotelliin.

 13 vuotta on nyt takana, joten voi sanoa, että hän jäi. Työnantaja on pysynyt samana. Myyntisihteerin työ vaihtui asiakaspalvelupäälliköksi ja sittemmin myyntipäälliköksi. Koulutustaso kohentui työn ohessa ylemmäksi ammattikorkeatutkinnoksi. Perheen talo on tunturin kupeessa Saariselällä. Perheeseen kuuluu mies, 11-vuotias tytär ja kuusi metsästyskoiraa.

 –Saariselkä asuinkylänä on omanlaisensa. Keskustassa on tavallisesta pienestä kylästä poiketen vilkas ja kansainvälinen tunnelma, joka vaihtelee sesonkien mukaan. Kesällä kylänraitilla löntystelevät porot matkailijoiden joukossa. Talvisin sekoittuvat haalaripukuiset kansainväliset matkailijat tanssikengissä vipeltäviin suomalaisiin, hymyilee Eeva-Marja.

 Lapsiperheen näkökulmasta kylä on turvallinen ja rauhallinen. Joustava päivä- ja yöhoito onnistuu Saariselän päiväkodissa ja mahdollistaa vanhempien sesonkityön. Kylässä asuu tällä hetkellä sen verran lapsiperheitä, että leikkikavereitakin löytyy kaikenikäisille lapsille.

 Ivalosta löytyy koulut ja lisää harrasteita isommille, mutta esimerkiksi oman kylän laskettelurinteessä kuluu helposti viikonloppu jos toinenkin. Keilaamaan ja uimaankin pääsee, sesongin salliessa myös ratsastamaan.

 Eeva-Marja on innokas metsästyskoiraharrastaja. Luonto ja rajattomat metsästysmaastot ovat hänelle ykkösasia työn vastapainona. Metsästyslinjaisten cockerspanielien sekä saksanseisojan kanssa metsästetään pääasiassa metsäkanalintuja.

 –Arki on arkea kaikkialla. Niin myös Saariselällä. Arjen keskellä luonto järjestää silti välillä huikeita yllätyksiä, joita ei voi kuin hämmästellä. Kuulas pakkaspäivä voi nostaa taivaalle kirkkaita värejä. Tai ruska, jolloin puut ovat jo lehdettömät, mutta maaruska hohtaa valkoisten tunturikoivujen välistä. Kevät ja lumien lähtö on jotain aivan upeaa, kertoo Eeva-Marja Jokinen.