–Minusta on aina tuntunut, että minun täytyy asua Lapissa! Jo nuorena vietin siellä paljon aikaa. Joka kerta, kun pääsin Lappiin tuntui niin kodikkaalta, kertoo helsinkiläinen Vappu, 26.

Apuvälineteknikoksi valmistunut nuori nainen otti vakavan suunnan kauas Saariselälle syksyllä 2015. Hän kouluttautui erä- ja luonto-oppaaksi ja työskentelee nyt ympärivuotisena safarioppaana Lapland`s Safareilla.

Syy eräoppaaksi ryhtymiseen oli yksinkertainen. Hän rakastaa ulkoilmaa ja halusi työn, jossa saa olla ulkona. Nyt hän on todella ulkotöissä. Työajastaan 90 prosenttia kuluu ulkona, olipa sää minkälainen tahansa. Vappu ei ole katunut valintaansa. Kokemukset ovat monipuolisia ja miellyttäviä.

–Onhan sesonkityö varsinkin rankkaa, mutta nautin ihmisten ja erilaisten kulttuurien kohtaamisesta. Toivon, että ura kehittyisi työntekijänä, mutta sisälle ei ole mitään hinkua, hän nauraa tyytyväisenä.

Vappun kotiutuminen Saariselän tunturimaastoon kävi helposti. Työnantaja tarjosi hyvän asunnon ja työkavereiksi sattui joukko samanhenkisiä, samalla aaltopituudella olevia ihmisiä.

Parasta Lapissa on hänen mielestään tietenkin luonto. Luonnon ääreen sijoittuvat Vapun harrastuksetkin. Hän mielellään patikoi, meloo kanootilla joissa ja järvissä ja käy silloin tällöin kalallakin.

Kahden vuoden  kuluessa Vapulle on tapahtunut myös jotakin hyvin tärkeää. Hän ei ensin sitä sano ääneen, mutta tunnustaa lopulta.

–Löysin täältä ihanan kumppanin. Oikean pohjoisen miehen!

 

Share This